
Matias Rinta-aho jatkaa Superpesis-uraansa kasvattajaseurassaan Vedossa. Nousujohteisen kauden 2020 pelannut ”Masa” on tehnyt Vedon kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.
28-vuotias Rinta-aho saaneensa vähäsen kyselyjä muilta seuroilta. Omaa ratkaisuaan hän valottaa hyvällä porukalla ja sillä, että monella pelaajalla on kahden vuoden jatkosopimus tästä eteenpäin. Hän ei itse nähnyt syytä sille, miksi ei olisi tehty kahden vuoden jatkosopimusta.
– Kullasta pelataan joka vuosi. Vedolla on nuori ja nälkäinen porukka ja on mukava lähteä rakentamaan hommaa. Kahden vuoden sopimus helpottaa seuraa ja pelaajaa itseään, ettei osapuolten tarvitse miettiä seuraavan kauden tilannetta.
Kun koronarajoitukset iskivät alkukaudesta, alkoi Vedon kokeneeseen kaartiin kuuluva Rinta-aho miettiä, että kuinkahan kauden kanssa käy.
– Oli aika raskas vaihe, mieli meni matalaksi ja vei motivaatiota kun mietittiin, että pelataanko kautta ollenkaan. Kun tuli päätös pelien alkamisesta, motivaatio nousi vaikka kuinka. Oli mukava päästä pelaamaan.
Omaa viime kauttaan Rinta-aho kuvailee nousujohteiseksi – kuten Vedollakin oli.
– Alkukausi oli aika tahmeaa, kun joutui käden kuntoutuksen jäljiltä pelaamaan jokerina, mihin ei ole tottunut. Homma oli paljon mukavampaa, kun pääsin pelaamaan ulkopeliä. Alkoi tulostakin tulemaan vähän paremmin.
Matias Rinta-aho oli sankarin roolissa loppukauden jännitysnäytelmissä. Hänen mailastaan lähtivät sekä Sotkamoa vastaan pelatun toisen välieräottelun (kuva) että Joensuussa pelatun kolmannen pronssiottelun ratkaisujuoksut.
Rinta-aho on vetänyt monen muun pesäpalloilijan tapaan happea tiivistahtisen kauden jäljiltä.
– Olen käynyt metsästelemässä jonkin verran. Peruskuntoa on saanut, kun on suolla rämpinyt menemään.
Matias Rinta-aho nousi ensimmäisen kerran Vedon Superpesis-joukkueeseen kaudella 2009, jolloin hän pelasi kaksi ylemmän loppusarjan ottelua. Hän on edustanut miesten Superpesiksessä Alajärven Ankkureita neljässä ottelussa kaudella 2013 ja Kouvolan Pallonlyöjiä kaudella 2015. Miesten Itä–Länteen Rinta-aho on valittu pelannut kerran. A-poikien Itä–Lännessä hän on pelannut kahdesti ja B-poikien Itä–Lännessä yhden kerran. ”Masa” valittiin Vuoden poikapesäpalloilijaksi vuonna 2011.
Kaikkiaan Rinta-aho on pelannut tähänastisella Superpesis-urallaan 253 runkosarjan ja 90 ylemmän loppusarjan ottelua. Kaudella 2020 hän löi 24 pelaamassaan runkosarjan ottelussa 3+38=41 juoksua. Ylemmän loppusarjan peleissä hän löi 1+16=17 juoksua. Viime kauden runkosarjassa tuotujen juoksujen sarake näyttää seitsemää, ylemmän loppusarjan kohdalla neljää.
Kuva: Virpi Poikelin